Kävin katsomassa Kyra Kyrklundin klinikkaa Ypäjällä toukokuussa. Olen aina ollut iso Kyra fani ja ostin liput jo ajoissa. Viime klinikkaankin minulla oli liput mutta odotin esikoistani ihan lähipäivinä enkä usakaltanut lähetä enää istumaan niin pitkäksi ajaksi. Edellisen kerran näin Kyraa Ruskeasuolla ja olin todella otettu tuloksista jokaisen hevosen kanssa. Odotin siis päivältä paljon. Mutta miten kävikään?
Klinikan aikana tuli paljon hyödyllisiä asioita ja nautin Kyran tavasta opettaa. Hippoksessa on hyvin kiteytetty monet klinikan antimet samoin täällä Jillan blogissa . MUTTA, jos olisin kirjoittanut klinikasta heti seuraavana päivänä olisi varmasti todennut etten halua jatkaa kilpaurheilua hevosten kanssa enää lainkaan. Jäin miettimään onko minusta tullut täysin kukkahattu harrastelija. Päätin olla sanomatta mitään ennenkuin olen pureskellut asiaa kunnolla, ja hyvä niin. Nyt koen olevani siihen valmis.
Viime aikoina olen seurannut “vaihtoehtoisia” guruja ja oma suuntani hevosten kanssa touhutessa on koko ajan pehmemämpään suuntaan. Yritän ymmärtää hevosista enemmän sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla ja välillä tuntuu että kaivaudun asoissa yhä syvemmälle ja tuntemattomammille vesille ja aina en oikein tiedä miten taas päästä pinnalle ja jatkaa eteenpäin. Samalla kun tämä välillä pelottaa enkä tiedä haluanko jatkaa lainkaan, yritän myös rohkeasti jatkaa omaa polkuani eteenpäin. Uusien asioiden tiedostaminen on jo askel eteenpäin, vaikkei koe hallitsevan niitä vielä täysin. Sissi on tuonut minulle uusia haasteita ja yritän parhaani kehittyäkseni niiden avulla.
Kevään teema muutenkin: sataako vai paistaako
Takaisin Kyran klinikkaan. Kuten jo kirjoitinkin, paljon hyvää mahtui päivään. Keskityn nyt kuitenkin asioihin jotka saivat minut mietteliääksi. En väitä osaavani paremmin enkä väitä etteikö Kyra osaa itse paremmin kun itse on hevosen selkään. Ja klinikka on klinikka eikä oikeasta valmentamista. Mutta kerron kuitenkin mitkä asiat jäivät häiritsemään minua.
Tauot ja kiittäminen on minulle tärkeitä asioita ja niiden käyttö pisti silmään. Yhden ratsukon kohdalla Kyra totesi että ratsastaja “hyväksyy väärän selän”, eli hevonen liikkui selkä notkolla vaikka liike näyttikin hyvältä ja tulosta on kisoissa tullut. Kyra kävi kädellä kokeilemassa nostaisiko hevonen selkäänsä mutta mitään ei ainakaan ratsastaja selässä tapahtunut. Tämän jälkeen hevosta laukkautettiin pitkään eikä laukka minun silmääni näyttänyt kovin kehittävältä. En myöskään täysin ymmärtänyt mitä Kyra odotti (parempaa tuntumaa ja selän työskelentelyä), enkä oli varma tiesikö ratsastajakaan. Ainakaan hevosta ei pahemmin kiitetty eikä se saanut taukoa kiitoksena erityisen hyvästä yrityksestä liikkua uudella tavalla. Epäilyttää myös miten paljon selkä voi ihmeelliseltä näyttävässä laukassa nousta jos se ei nouse pysähdyksessä?
Myös toisella ratsukolla ihmettelin työskentelyn tauottamista. Hevonen oli kovin kuuma ja jännittynyt ja ennakoi laukanvaihtoja. Jos hevonen malttoi ja teki vaihdon oikein laukkaa jatkettiin mutta jos se vaihtoi oma-aloitteisesti eli teki virheen, se siirrettiin käyntiin ja nostettiin uusi laukka. Minusta tämä näytti siltä että hevonen sai palkinnon väärästä reaktioista? Puolessa välissä harjoitusta hevosen annettiin kävellä hetki vapain ohjin ja tämän jälkeen hevonen kulki taas hetken rennommin ja näytti tekevän taas uusin voimin. Mietin voiko kuuman hevosen yliyrittämistä korjata jännittyneenä, ilman että yrittää rauhoittaa hevosta ensiksi? Ja mistä hevonen koki saavansa palkkion?
Väärällä selällä liikkunut hevonen pysähtyi lopussa jättäen takajalat taakseen, johon Kyra tokaisi ettei Dujardinin ja Hesterin hevoset koskaan pysähdy niin. (Jilla oli blogissaan tulkinnut saman hieman eri tavalla). Hän sanoi että heidän hevoset on opetettu ottamaan jalkansa alle. Seuraavaksi Kyra otti kouluraipan ja yritti sen avulla näpyttämällä takasiaan saada ne hevosen alle ilman kovinkaan hyvää tulosta. Tämä taas tuntui hieman erikoiselta tavalta sen jälkeen kun samaa asiaa on jo yritetty laukassa.
Huh, siinäpä minua vaivanneet asiat. Klinikasta on jo kulunut aikaa ja tämän kirjoittaminen on tuntunut hankalalta. Jopa hieman pelottavalta…
0 Comments