Tarkkuusrataan valmistautuminen

Schanne ja Casper tarkkuusradalla 2009 MM Greven

Kirjoitin ennen koulurataharjoitusta kolukokeeseen valmistautumisesta ja nyt ajattelin kirjoittaa miten valmistaudun tarkkuusrataan. 

1. Jos kilpailut ovat kolmipäiväiset tulee hevonen usein esittää ajaen eläinlääkärille verryttelyssä. Eläinlääkäri varmistaa että hevonen liikkuu puhtaasti ja on kilpailukykyinen maratonin jälkeen. Verryttelyssä ajetaan eläinlääkärin eteen, tervehditään ja tämä pyytää esittää ravikahdeksikkoa. Itse olen ajanut noin 15m-20m ympyrät ja kahdeksikkoa tulee jatkaa kunnes eläinlääkäri kiittää ja toivottaa hyvää rataa tai antaa lisääohjeita jos hevostesta löytyy huomautettavaa. 
2. Tarkkuusrataan tutustutaan kävellen kuten maratonesteisiin tai rataesteratsastuksen rataan. Kolmipäiväisessä kilpailussa rataan pääsee usein tutustumaan vasta sunnuntai aamuna tuntia ennen ensimmäistä luokkaa. Rata on melko pitkä joten kannattaa mennä paikalle ajoissa jotta ehtii kävelemään radan riittävän monta kertaa. Kävelyä tulee helposti muutama kilometri. Kaksipäiväisessä kilpailussa pääsee kävelemään ennen luokkien alkua sekä usein myös ratojen välissä. Rataa kävellessä on oltava ajurin kilpailuasu päällä, tosin essua ei tarvitse pitää päällä. 
3. Rata koostuu noin kahdestakymmenestä esteestä joten jo reitin oppiminen voi tuntua hankalalta. Reitin lisäksi on kuitenkin paljon muuta ajateltavaa ja suunniteltavaa:
   1. Keilat eivät aina ole kauniisti käännetty itse reitin mukaisiksi vaan esim. lyhyellä sivulla sijaitseva portti voi olla käännetty niin että joutuu kääntämään kulmaan hieman aikaisemmin ja ajamaan portin viistosti kentälle sisäänpäin. Nämä keilojenkulmat on muistettava ja on myös huomioitava mistä saa haettua lisää tilaa ja missä taas kääntämään  jyrkemmin. Jos radalla tulee sellainen fiilis että tästähän voisi oikaista ja miksi olen kävellyt tuolta, on portin suunta usein syy valittuun tiehen, eikä suunnitelmastaan kannata poiketa.
   2. Sarjaesteiden sisääntuloa on usein vaikeutettu sijoittamalla sarjaa edeltävä portti niin että jos sen ajaa hieman väärässä kulmassa tulee sarjasta turhan vaikea ajaa. Sama pätee sarjalta ulostultaessa. Jos viimeisellä portilla ajautuu aivan ulkoreunaan voi seuraava käännös olla taas hieman vaikeampi.
   3. Kaikki radat sisältävät portteja joihin voi valita lähestymistiensä vapaasti. Esim. kuvitellaan että radan molemmilla lyhyillä sivuilla on keilat jotka ajetaan eri kierroksiin. Näiden väliin voi valita erimittaisia teitä. Voi ajatella ajavansa kokorataleikkaa käyden syvällä kulmissa tai vaihtoehtoisesti voi ensimmäisen keilan jälkeen kääntää heti ja lähestyä toista keilaa paljon jyrkemmin. Oikean tien valintaan vaikuttaa oman hevosen eteneminen, kääntyminen ja se miten kiire uskoo radalla olevan jotta ehtii maksimiaikaan.
   4. Rataa kävellessä on huomioitava mitkä pätkät ovat radan helppoja ja sujuvia kohtia joissa on pidettävä hyvä tempo ja mitkä taas tiukkoja pätkiä joissa väkisinkin tulee käytettyä enemmän aikaa. Usein radan alku voi olla melko helppo ja siinä pitäisi edetä hyvin, mutta aina ei ole helppoa päästä heti alkuun reiluun ratatempoon.
   5. Pitkät kiihdytyssuorat ja sujuvat kohdat on hyvä tunnistaa ja miettiä miten ne sopivat omalle hevoselleen. Kuumenevan hevosen kanssa voi olla viisasta olla suunnittelematta liian tiukka käännös toisen sujuvan kohdan jälkeen, sillä se ei välttämättä enää silloin käänny niin hyvin, tai sitten se ei enää pysy ulko-ohjalla ja kääntyy aivan liian hyvin. Hitaamman hevosen kanssa taas pitää muistaa mistä sujuva kohta alkaa ja huoelhtia että se lähteen heti etenemään jotta ei mene tärkeitä sekunteja hukkaan.
   6. Radan kohdat jossa seuraavaa keilaa ei näy ollenkaan on pistettävä hyvin muistiin. Nämä “mustat aukot” on hyvä pitää erityisesti mielessä koska niissä ei auta tähyillä seuraavaa kylttiä. Näitä kohtia on vaikeassa luokassa aika paljonkin.
   7. Portit joiden takana on jotakin mikä voi jarruttaa tai ohjata hevosta on hyvä tunnistaa. Kukkakoristeita tai johdittimia on usein asetettu niin että huonolla rataan tutustumisella niitä ei välttämättä edes huomaa, ja rataa ajaessa hevonen ytäkkiä työntääkin kukkapuskaa tujottaen johonkin suuntaan kaataen keilat. Myös aitaapäin ajettavat keilat radan laidoilla on hyvä miettiä, aidan takana voikin olla yleisöä kisatilanteessa ja hevonen saattaa arpoa suuntaa.
   8. Erikoisesteitä näkee Suomessa liian harvoin. Ulkomailla olen ajanut siltaa ja kuvassa olevaan puomihässäkkää.
       
4. Itse radan lisäksi on hyvä suunnitella miten ajaa kentälle sisään. Isoissa kisoissa lähtömerkki annetaan usein heti kun on ajanut radalle mutta helpoissa luokissa on usein aikaa ajaa radalla hetki, sitten tervehtiä ja saada lähtömerkki. Jos radalla on kukka-asetelmia, ajanottovälineitä, johteita, Savijärven tuomatiteltta tai vaikka Ypäjän derbykentän tapauksessa puskia ja vesihautoja on hyvä suunnitella sisääntulo niin että ehtii ajaa niiden ohi testaakseen meneekö hevonen niistä kiltisti ohi. Jos taas on suunnitellut jonkun tiukan tien johonkin pelottavan paikan ohi on siitä hyvä ajaa kerran. Sisääntuloa suunnitellessa on myös huomioitava ettei ylitä lähtö ja maaliviivaa. 
5. Tuomaria saa tervehtiä vauhdista. Eli jos verryttelyssä on löytänyt hyvän tempon ja hevonen on hyvällä tuntumalla, ei välttämättä kannata pysähtyä tervehtimään tuomaria vaan ylläpitää tempo ja tervehtiä ravissa. Näin radan alku saattaa sujua paremmin. Kuuman hevosen taas ehkä haluaakin pysähtää. 
6. Tarkkuusradan ajamiseen voi laskea noin 5min, puolet kouluohjelman ajasta. Eli jos lähdet luokan viidentenä tarkkuuteen ja luokka alkaa klo 11, ajat suurinpiirtein 11.20. Mieti sen perusteella milloin lähdet verryttelemään. 
7. Tarkkuusradan ratapiirustuksesta löytyy radan nopeus ja sallittu maksimiaika. Ajassa pysyminen on eteenkin vaikeammissa luokissa tänä päivänä melkeinpä palloja tärkeämpää. Kotona kannattaakin opetella hahmottamaan luokassa vaadittavaa tempoa. Radankävelykohdassa tulikin puhuttua teiden suunnittelusta, nopeiden ja hitaiden pätkien tunnistamisesta ja hyvästä temposta heti radan alussa. Jos rata tuntuu kovin mutkikkaalta voi olettaa että ajassa pysyminen on melko vaikeaa. Jos radalla taas on paljon pitkiä suoria ja omalla hevosella hieman lyhyt askel, voi tilanne olla sama. Tuomarilla on parin ensimmäisen valjakon jälkeen mahdollisuus antaa radalle hieman lisäaikaa. Jos olemmme kuten aijemmin kuvittelimme lähdössä viidentenä ehdimme ehkä katsoa verryttelystä ensimmäisen kuskin radan ja päätellä hänen tuloksestaan ja ajostaan miten kiire meillä tulee radalla olemaan. Jos kyseessä on isompi kilpailu, jossa on käytössä digiajanotto ja näyttötaulu voi pyytää tiimiläistä katsomaan edellä ajavien ratojen perusteella väliajan radan keskipaikkeille. Tässä kohtaa rataa kuskin pitäisi kätevästi voida vilkaista kelloa ja päätellä onko loppuradalla kiire vai tosi kiire. Isäni, joka ei hevosten hoitamiseen tai valmentaimiseen ole koskaan puuttunut oli minun apuri näissä asioissa ja osasi aina kertoa ajan ja miten kiire radalla näyttäisi olevan. Tuo varmuutta ajamiseen tietää että joku muu on perusajollaan ehtinyt aikaan eikä radalla tule turhaan ahnittua liikaa. 
8. Uusintaa ei kovin usein ole, mutta jos sellainen on, se pitää kävellä samalla kun kävelee perusradan. Uusintaan ei kannata keskittyä liikaa, sillä se ei vaikuta kokonaiskilpailuun.

Kuvassa minä ja Calvin MM-tarkkuusradalla 2009. Yritin ajaa Calvinin toimitsijakorokkeen lähelle kun tulimme radalle (sillä paras reitti jollekin portille olisi mennyt aivan sen vierestä) poni kuitenkin kieltäytyi ja nousi pystyyn ja samaan aikaan meille vihellettiin lähtömerkki… Loppujen lopuksi jäätiin sekunnin päähän viimeisestä ruusukkeesta.