[dropcap style=”font-size: 40px; color: #9b9b9b;”] E [/dropcap]ilen ohjasajoin Lilleä, 7-vuotiasta eestinhevosta, oikealta nimeltä Illinois. Lille ja sen täysveli Leif, eli Imperatore, tulivat meille puolitoista vuotta sitten puolivahingossa. Kaipasimme uutta hevosparia ja näin ilmoituksen nuoresta parista netissä. Hevoset näyttivät rauhallisilta vaunun edessä ja mikä parasta, niitä ajettiin pelkillä nivelkuolaimilla. Parihevosilla käytetään usein ajokankia ja pääsääntöisesti toinen on aina suustaan hieman ”huonompi”. Hevoset olivat Pernussa ja päätimme tehdä päiväreissun mukavaan kesäkaupunkiin. Hevoset osoittautuivat melkoisiksi raakileiksi ja olivat erittäin laihassa kunnossa, syynä selitettiin huono laidun. Päätimme jättää apaattisen oloiset hevoset, vaikka ne raskaan vaunun edessä tekivät ihan hyvää työtä. Syksyn tullen Virosta soitettiin, että hevosille pitäisi talveksi löytää uusi koti, hinta oli laskenunt ja viikkoa myöhemmin laiheliinit olivat pihassamme. Ja niin, molemmat ovat kirjattu minun nimiini, eli Leif ja Lille ovat siis minun ensimmäiset hevoseni (poneja minulla on ollut kolme).
[dropcap style=”font-size: 40px; color: #9b9b9b;”] L [/dropcap]illeä ei ilmeisesti ollut ohjasajettu lainkaan Virossa. Ainakin minulla oli täysi homma saada se liikkumaan minnekkään muualle kuin ulos kentän portista. Vähä väliä se myös pyrki kentältä pitkänsivun jyrkännettä pitkin. Meille on melkoinen mysteeri miten hevoset Virossa opetetaan ajolle, sillä yksin niitä oli aivan mahdotonta ohjata. Hyvin ne on kuitenkin kohdeltu, eivät pelkää vaunuja lainkaan ja selvästi eivät ole kokeneet mitään ikävää.
[dropcap style=”font-size: 40px; color: #9b9b9b;”] L [/dropcap]illen heikkous on, että se erittäin helposti taipuu liikaa, jolloin ulko-ohjan tuki katoaa ja se kaatuu sisään päin. Lille ei myöskään vielä malta kävellä rauhalliseti jos kävelee sen takana ja se pysähdyksissä se yrittää aina vetää lisää ohjaa. Tänään keskityin ainoastaan siihen, että Lille pysyisi voltilla melko suorana niin että ulko-ohjan tuki säilyisi. Ylitaipuisa hevonen kääntää helposti sisäohjan painosta sisäänpäin, siirtää takaosaa ulos (tai liikkuu kahdella uralla) eikä halua ravata voltilla suoraan eteen yhdellä uralla. Jos tilannetta yrittää korjata ulko-ohjalla hevonen usein ei käänny ulospäin vaan liikkuu pää sisäänpäin asetettuna väistössä ulospäin. Näin liikkuva hevonen ei tasapainota itseään voltilla eikä oikeastaan taivukaan vaikka pää voi olla reilusti sisään päin taipuneena.
[dropcap style=”font-size: 40px; color: #9b9b9b;”] T [/dropcap]avoitteeni oli pyytää niin paljon eteenpäin (ei siis hirveetä vauhtia), että saisin Lillen suoraksi ja myös kääntymään ulospäin. Usein kannattaa luopua täysin pyöreästä voltista ja ajaa hevosta mielummin neliskulmaisella uralla. Suoristusten ei tarvitse olla pitkiä mutta ajattelemall kulmia muistaa myös hellittää ulkoohjasotteen. Samalla kuin kääntää ulospäin on tärkeätä itse siirtyä hevosen lavan kohdalta hieman eteenpäin, näin omalla sijoittumisella saa sisäpohkeen vaikutuksen. Toinen tärkeä seikka on muistaa hellittää ulko-ohjas ote. Tällä tavalla liikkuva hevonen usein tukeutuu hyvin vahvasti ulko-ohjaan. Tänään tämä tehtävä onnistui erittäin hyvin ja lopussa minulla oli molempia ohjia kuunteleva suora hevonen.
Taidankin selittää oman sijainnin merkityksestä suhteessa hevoseen tarkemmin toisella kerralla.
Kuvassa Lille ohjasajovarusteissa.
[facebook]
0 Comments