[dropcap style=”font-size: 40px; color: #9b9b9b;”] I [/dropcap]llat ovat jo niin pimeitä että ehdin taas päivittämään blogia. Minulla oli tänä vuonna vain pari viikkoa lomaa, mutta kun töissä on hauskaa, se ei haittaa. Toimistomme muutti Espooseen ja olen siirtynyt ajamaan autolla töihin. Kotimatkalla olen poikennut eri talleilla ohjasajamassa hevosia. Ohjasajon monipuolisuus on huomattu ja olen saanut ohjasajaa puoliverisiä, poneja, tinkeriä, quarteria, friisejä ja nuoria FWB-hevosia. Joukkoon kuuluu ratsukoulutuksen aloittavia nuoria, valjakkohevosia, GP-tason estehevosia, eläkeläisiä ja kouluhevosia. Mielestäni hauskinta on se, että noin kahdestakymmenestä hevosesta vain neljällä on tarkoitus ajaa. Ohjasajo on siis huomattu sopivan kaikenlaisille hevosille!
Usealla hevosella ajaminen on ollut todella opettavaista. Jokainen hevonen on omanlaisensa ja siltä voi oppia jotakin uutta. Hevosia oppii ryhmittelemään sen mukaan miten ne reagoivat, liikkuvat ja millä tavalla ne ovat vinoja tai jäykkiä. On myös ollut mielenkiintoista tunnustella miltä uskon hevosen tuntuva selästä ja vertailla ohjasajamalla saamaani kuvaa ratsastajan kokemuksiin.

[dropcap style=”font-size: 40px; color: #9b9b9b;”] A [/dropcap]jaminen usealla hevosella tuntuu kuitenkin vaikuttavan eniten rohkeuteen ja itseluottamukseen. Toisaalta oppii reagoimaan eritavoin reagoiviin hevosiin ja harjoitusta tulee huomattavasti enemmän ja vaihtelevammin kuin pelkästään omia hevosia ajaessa.

[dropcap style=”font-size: 40px; color: #9b9b9b;”] O [/dropcap]len huomannut miten epäonnistumiset tai läheltä-piti tilanteet oman hevosen kanssa hidastavat omaa kehitystä. Ongelmat,joihin oman hevosen kanssa törmää, tuntuvat kasvavan ja niistä ”toipumiseen” menee usein aikaa. Olen tänä kesänä alkanut ymmärtämään henkisen valmennuksen merkitystä. Selitän tästä myöhemmin enemmän.
Tässä muutama tämän kesän tuttavuuksista.

Tämä kuvankaunis esteponi on saanut minut varovaisesti kaipaamaan takaisin valjakkokisoihin, jos vain oikea hevonen tai poni löytyy. Poni jännittyy kuulemma selästä helposti mutta toimii ja tuntuu mahtavalta ohjissa.

Kuva: Kirsi Helenius – kirsihelenius.kuvat.fi


Kuva: Kirsi Helenius – kirsihelenius.kuvat.fi

Kolme vuotiaan, hienosti liikkuvan ja päättäväisen tamman kanssa on tullut harjoiteltua miten välttää pahimmat konfliktit ja samalla nostaa vaatimustasoa joka kerta varovaisesti. Näistä hypyistä olemme päässeet jo aivan asiallisesti ohjasajamaan.


Kuva: Kirsi Helenius – kirsihelenius.kuvat.fi

Kuvassa Doni

[facebook]

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...