Kuutisen vuotta sitten sain sähköpostilla kyselyn voisinko pitää muutaman valjakkoajotunnin aloittelevalle kuskille 6v friisillä. Innostus oli lähtenyt friisihevosseuran valjakkoajopäiviltä ja tammaa oli ajettu silloin parikymmentä kertaa. Neljä päivää myöhemmin kurvasin kauniiseen pihaan jossa matalaksi leikattujen omenapuiden alla oli pieni aasilauma ja pieni lampi.
Friisi oli iso tamma joka jännitti koppakärryillä kääntymistä ja näytti välillä siltä että harkitsi paikalta poistumista. Ensimmäisen tunnin aikana saimme tammaan hieman rentoutta löysimme kevyemmän tuntuman ja saimme tamman kääntymään melko hyvin. Kuski kertoi että hän on ratsastanut nuorempana enemmänkin ja hänellä on kokemusta ravipuolelta, mutta valjakkoajo oli lajina uusi. Muistan miettineeni että saa nähdä taipuuko kuski uuteen lajiin ja säilyykö kiinnostus. Onhan ravit ja valjakkoajo lajeina aika erilaiset.
Epäilykseni osoittautui nopeasti turhaksi. Kuski oli Kristiina ja tamma Veere ja siitä alkoi kuuden vuoden yhteistyö. Seuraavilla käynneillä sain todeta että edellisen kerran asioita oli harjoiteltu, parannusta tapahtui joka kerta, ravivarusteet vaihtuivat valjakkoajovarusteisiin ja hevosia tuli lisää. Ilahduttavaa oli myös että valjakkoajoa harrastettiin heti alusta groomin kanssa, joka oli lähes aina paikalla auttamassa ja oppimassa. Välillä ohjasajoimme hevosia ja välillä tiimi kävi meillä ajamassa.
Kristiina ja Veere ja ensimmäinen ajo harkkareilla 2012.
Kristiina osoittautui innokkaaksi treenaajaksi, joka halusi aina eteenpäin. Usein kun kysyn kuskin tavoitetta saan vastaukseksi että jos vaikka pääsisi ajamaan muutamat kisat ensi vuonna. Kun kysyin Kristiinalta mikä hänen tavoitteensa valjakkoajosa on hän vastasi että haluaa kehittyä mahdollisimman hyväksi kuskiksi. Hän kertoi myös että sen takia hänellä on useampi hevonen että voi itse treenanta enemmän.
Kristiinalla oli aina suunnitelma sille miten pääsisi eteenpäin. Hän ei koskaan takertunut hevosten heikkouksiin ja jäänyt kiinni niihin vaan katsoi niiden ohi ja eteenpäin. Jos hevonen ei lastautunut, lastausta treenattiin ja seuraavalla kerralla homma sujui. Jos uusi hevonen oli liian raaka hänelle ajettavaksi se lähetettiin treeniin. Myös kilpailuiden suhteen Kristiinalla oli selkeä suunnitelma: jos Ypäjän kisoissa ei starttaa toisen noviisiluokan vaan helpon luokan voi sillä kaudella päästä vielä helppoon B:hen. Arvostan hänen rohkeutta ja pyrkimystä kehittyä ja nousta seuraavalle tasolle.
Kerran olimme talvella maneesilla ajamassa ja Kristiina kertoi haluavansa oppia enemmän yhdellä kädellä ajamisesta vaativaa luokkaa ajatellen. Hän sanoi ettei ollut varma kuuluuko ajaa eri kädellä eri kierroksissa mutta sanoi harjoitelleensa varmuuden vuoksi molemmilla käsillä. Aivan ihana asenne! Aivan liian usein yhden käden ajot jää liian vähälle treenille. Samana keväänä hän ajoi Veerellä rataharjoituksessa hienon vaativan kouluohjelman.
Valitettavasti olen saanut kokea surullisimmat ja vaikeimmatkin hetkeni valmentajana Kristiinan kanssa. Kristiinan hevonen oli meillä ajettavana ja soitin hänelle sopiaksemme mihin aikaan illalla ajaisimme, kun hän kertoi minulle saaneensa juuri tietää olevansa vakavasti sairas eikä pystyisi tänään tulemaan. Täytenä yllätyksenä tullut kauhea uutinen oli pysäyttävä kokemus ja sain hetken miettiä mitä sanoa. Seuraavalla kaudella Kristiina teki talvella hienon paluun treenikentille ja viime kesnä olin menossa Kristiinalle Saloon groomiksi. Olimme harjoitelleet yhdessä ja odotin kisaa, joka olisi ollut minullekin kauden ainoa tänä vuonna kilpailijana. Valitettavasti kisoihin asti ei päästy.
Kristiina ja Johan keväällä 2016.
Kristiina opetti minulle miten tärkeää on valmentajana ymmärtää ja kunnioittaa oppilaan tavoitetta. Kristiinalla oli hyvin nöyrä asenne ja hän oli hyvin vaatimaton. En muista hänen koskaan valittaneen mistään, totesi vaan asoiden olevan jollakin tavalla. Kun syksyllä tapasin Kristiinaa viimeisen kerran, jäi hänen viimeisiksi sanoiksi minulle, että hän toivoi ihmeparantumista jotta pääsisi taas treenaamaan. Sen jälkeen en ole valittanut treenikeleistä, pimeydestä tai kylmyydestä. Olen vaan yrittänyt nauttia jokaisesta kerrasta kun saan hevosten kanssa touhuta.
0 Comments