Viikko sitten palasimme kotiin viiden päivän Portugalin matkalta. Päivistä kolmeen mahtui hieman hevosaiheista ohjelmaa, tietenkin! 🙂
Vuokrasimme kentältä auton ja suuntasimme Luis Valençan, mies Apassionatan takana, tallille. Talli sijaitsi hieman hassusti modernin sairaalan kupeessa, aivan asutuksen keskellä. Parkkeerasimne ison maantierampin alle jossa naapuripihan hevoset, kanat, muulit ja kukot kiipeilivät sovussa.
Naapurin takapiha oli Otolle kuin eläintarha.
Tallin portilla.
Talli koostui useasta tallirakennuksesta, yhdestä katetusta kentästä, yhdestä koristellusta maneesista ja vanhasta härkätaisteluareenasta. Olin kuvitellut Master Valençan olevan lähinnä tallin vetonaula mutta hän oli toinen ihminen joka meitä tuli vastaan ja tervehti “You must be Charlotta”.
Mies ilman lakkia on Luis Valenca itse. Porkkanat taisivat hieman korvata heinän laatua.
Härkätaisteluareena sijaitsi tallialueen keskellä.
Olin varannut neljä maastatyöskentelytuntia tavoitteena tutustua heidän tapaansa kouluttaa hevosia. Samana päivänä kun tulimme kotiin he avasivat “The Valenca method” sivustonsa. Ensimmäisenä minulle esiteltii 5v Lusitano ori, jolla ei enää ratsasteta selkäongelmien takia mutta joka toimii maastakäsittely opetushevosena. Luis Valençan tytär Filipa ja heidän ranskalainen ratsuttajansa esittelivät minulle miten opettavat nuoria (4v) hevosia ensiksi maastakäsin sivuohjin juoksuttaen, sitten maastakäsin kapsonilla ja lopuksi siirtävät opit ja avut ratsastajalle.
Filippa pitämässä ratsastustuntia ruotsalaiselle tädille hienommassa maneesissa.
Tämän jälkeen pääsin tekemään samaa itse. Paljon oli tuttua ja paljon oli uutta! Oli tosi vaikeata uskaltaa olla heidän hevosilleen tarpeeksi vaativa kun koin itse olevani koko ajan hieman epävarma omasta tekemisestäni ja huomasin keskittyväni korjaamaan itseäni.
Ensimäisen päivän tunnit pidettiin tällä katetulla areenalla.
Toisella tunilla jatkoimme ensiksi samoja asioita hieman raaemmalla 4v kimo oriilla ja lopuksi ratsuttaja kiipesi selkään samalla kuin minä jatkoin työtä maasta. Minä pyysin hejoselta ympyrällä avoja, suoristamaan avossa lävistäjälle ja jatkamaan siitä vasta-avossa puoliympyrälle. Lopuksi tuntui että mietittävää oli hieman liikaa: vastaako hevonen minun avuille, mihin olemme menossa, mitä ratsastaja haluaa minun korjaavan ja mitä hän korjaa itse. Asiaa ei auttanut edellisyön herätys puoi kahdelta ja muutama torkuttu tunti lentokoneessa Otto sylissä. Olin tyytyväinen mutta iloinen että harjoitukset jatkuisivat vasta parin päivän päästä.
Päivän toinen hevonen valmiina töihin.
Tallilta suuntasimme Sintraan, vanhaan kaupunkiin täynnä historiaa ja linnoja. Kuninkaan aikanaan rakentamaan Penan satulinnaa ympäröi näkemisenarvoinen puisto, jonka korkeuserot olivat hyvää reisijumppaa varsinkin kun työnsimme Ottoa vaunussa. Puiston perukoilla sijaitsi talli, joka tarjosi ratsastuspalveluita ja jossa asui kolme valtavaa Ardenneriä joilla puiston metsätyöt hoidettiin.
Tallirakennus linnanpuistossa.
Tallilla oli hyvän näköinen pyörö, sitä tässä mitattiin. =)
Aika reilun kokoinen hevonen!
Työhevoset tulivat puisossa vastaan. Ohjastaja sanoi käätävänsä ääniavuilla, sen takia yksi ohja.
Kolmantena päivänä kävimme taas Valençan tallilla kahdella tunnilla. Sain tehdä samat asiat kuin ensimmäisellä kerralla mutta alusta loppuun itse. Homma sujui paljon paremmin ja pääsin asioissa syvemmälle.
Hymy on herkässä kun homma alkaa sujumaan.
4-vuotiaan oriin kanssa aloitimme juoksuttamalla.
Matkan pari viimeistä päivää vietimme Lisabonissa ihan kaupunkielämää viettäen ilman hevosia. Kaikin puolin onnistunut matka!
0 Comments